Wednesday, 4 January 2017

we kill the lights

Ryhmäkuva minun ja kihlattuni daleista

Tuhannet kiitokset edelliseen postaukseen kommentoineille ;-; ♥ Epävarmuus tarinamuodon vaihtamisesta karisi aika tehokkaasti, joten uskallan postata jo nyt lisää eep muutama huomio vielä nopeasti:
- Tässä osassa on hieman verta ja kuvia on tällä kertaa vain kaksi
- Ensimmäinen pätkä on menneisyydessä tapahtunutta, mikäli se ei käy tekstistä selväksi!



--------------------------------------



a waiting game // osa 2

Freya ei ollut koskaan yrittänyt palauttaa sielua näin pahoin vahingoittuneeseen ruumiseen ja se oli vaikeampaa kuin hän oli koskaan osannut kuvitella. Sielu pisti vastaan kynsin ja hampain, tiesi ettei kuolettavasti haavoittuneesta ruumiista olisi enää kuoreksi. Kuori olisi ensin korjattava, muttei Freyalla ollut taitoa sellaiseen.

Onneksi hän tunsi jonkun, jolla oli.

Koko susiklaani luuli Selenen antaneen kykyjensä sammua, mutta Freya ja Gaia tiesivät totuuden. Selenen kyvyistä vain osa oli poissa, mutta parantamisesta loimuhiuksinen susi piti salaa kiinni. Yrttien ja ohuen langan avulla Selenen kädet sitoivat lukemattomat haavat umpeen yksi kerrallaan, kasasivat murskaantuneet sisäelimet ja yhdistivät katkenneet luut.

Selenen silmät olivat suljetut koko toimituksen ajan. Hänen ei tarvinnut turvautua näköaistiinsa, hän näki paljon paremmin oman voimansa avulla.

Freya tuuppasi lempeästi sielun takaisin paikoilleen ja kaatuneen puunrungon alle jäänyt nuori klaanitoveri avasi silmänsä tokkuraisena. Uudelleensyntyneen suden katse hakeutui ensimmäisenä etsimään murskautuneita jalkojaan, mutta näki vain yksittäisiä mustelmia säärissään.

Kun Selenen sielu myöhemmin päätyi joen virtauksien mukana Freyan luo, oli oranssihiuksinen susityttö aluksi onnellinen. Freyan onnistui muodostaa Selenelle ruumis – se ei ollut fyysinen, mutta ajoi asiansa Selenen kuorena – eikä heistä kummankaan tarvinnut olla yksin epävakaiden alueiden jatkuvasti muuttuvassa maastossa. Selene oli immuuni mieltä sekoittavalle magialle. Hän luuli Freyankin olevan.

Jossain vaiheessa Freya alkoi muuttumaan, oli kenties muuttunut jo ennen Selenen saapumista. Nuori manaaja ei hymyillyt lempeästi vaan ivallisen kylmästi, puhui Selenelle kovin alentavasti ja ei tuntunut pelkäävän enää mitään. Selene oli kauhuissaan, mutta kun hän yritti keskustella asiasta pikkusiskonsa kanssa, sai hän Freyasta ulos vain laskelmoivan hymyn ja kahden lauseen verran hyytäviä sanoja: ”Muista että voisin antaa sinun vain liueta pois. Ole tottelevainen tai jäät aivan yksin.”

Selene ei ollut nostanut aihetta esille sen jälkeen.
...


Selene pysäytti Senritsun ja Lynin heilauttamalla kättään terävästi. Yksipuoliseen keskusteluun uppoutunut Senritsu vaikeni ja katsoi Seleneä ihmeissään. ”Mitä?”

Selene kurtisti kulmiaan ja hengitti pari kertaa syvään nenänsä kautta. Veren haju oli raskas ja makea, sekoittui kuoleman pistävään löyhkään ja muodosti läpitunkevan hajumuurin, joka sai Selenen pään tuntumaan raskaalta. ”Odottakaa tässä”, susinainen henkäisi  ja jätti hämmentyneen kaksikon taakseen.

Minoon asunnossa Seleneä odotti lammikko verta, yksi ruumis ja yksi hyvin kärttyinen manaaja. Manaaja, jonka veitsi oli hylätty lattiaa tahraavaan punaiseen lammikkoon, ja jonka kädet olivat kyynärpäitä myöten puolikuivuneessa veressä. Selene laskeutui vaistomaisesti polvilleen pikkusiskonsa eteen ja laski katseensa kunnioittavasti tämän jalkoihin. ”Anteeksi, että minulla kesti. Kuinka voin auttaa, Freya?”

Freyan ääni oli kylmä. ”Kasaa Minoon kuori ja tee se nopeasti, hänen sielunsa ei pysy täällä enää kauaa.”

Minoon vatsa oli viilletty auki ja tämän sisäelimistä suurin osa oli revitty ulos. Selene ei ollut koskaan aiemmin käsitellyt ihmisruumista ja huomasi elimiä siirrellessään suureksi hämmennyksekseen, ettei Minoolla ollut kohtua ollenkaan. Susinainen ei nähnyt sellaista myöskään missään ruumiin ulkopuolella, joten kartoitettuaan silmämääräisesti loput vahingot Selene sulki hämmentyneenä silmänsä ja ryhtyi töihin.

Hän kasasi Minoota hitaasti, teki välillä virheitä, purki huolestuneena jo kertaalleen sulkemansa saumat ja aloitti kerta toisensa jälkeen alusta. Freya tarkkaili toimenpidettä välinpitämättömänä.

”Tiedätkö, mitä hänelle kävi?” veistään hajamielisesti puhdistanut manaaja hymähti yhtäkkiä, rikkoen hiljaisuuden ja saaden Selenen säpsähtämään. Selene puri huultaan ja punnitsi sanojaan tarkasti ommellessaan viimeisen tikin paikoilleen. Freya ei tuntunut kuitenkaan odottavan vastausta, vaan jatkoi puhumista hetken hiljaisuuden jälkeen: ”Minoo päästi meidän aseemme pakoon joten opetin hänelle, kuinka käy jos minua vastustaa. Aloitin repimällä hänen vatsansa ulos ja viilsin kaulan auki vasta kun hän lopetti huutamisen... Saattoi olla jo kuollut siinä vaiheessa, tiedä häntä.”

Selenen kasvot valahtivat kalpeiksi ja tämän kädet alkoivat tärisemään, mutta Freya ei tuntunut välittävän siskonsa reaktiosta. Ohjasi vain käsillään jotain Selenelle näkymätöntä kohti lattialla lojuvaa kalmoa ja työnsi Minoon takaisin kehoonsa.


Ruumis pysyi liikkumattomana, elottomana. Freya rypisti otsaansa ja heilautti käsiään uudelleen. Minoon kalmo nytkähti, mutta sielu ei suostunut pysymään paikoillaan.

Freya kohotti toista kulmakarvaansa ja kohautti olkiaan. ”Sielu hylkii kehoa, taisi menettää liikaa verta. Vie ruumis ulos ennen kuin se alkaa haista.”

4 comments:

  1. Ei! Minoo ei saa kuolla!
    Tää sun uus tarinatapa on niin ihana!
    Rakastan sun tekstejä ja taitoa kirjoittaa.
    Kuvien laatukin on jotain täydellistä, ja ne ovat yhteensopivia tekstin kanssa.
    Lisää pian?

    ReplyDelete
  2. Aivan ihana osa taas! Oot niin hyvä kirjottaan ja kuvaan ^w^
    Toivottavasti seuraava osa tulee pian~

    ReplyDelete
  3. Oii tosi ihana tarina! :) tää tyyli kirjoittaa on tosi hyvä sulle, vaikka edellinenkin oli mahtava. Toivottavasti lisää tarinaa on tulossa pian, koska tää on niin upea :))

    ReplyDelete
  4. kaunis tarina, minäkin pidän tästä tyylistä kovin ^^

    -pussiahma

    ReplyDelete